maanantai 25. tammikuuta 2016

Johtopäätökset

Päädyimme tutkimuksessa siihen johtopäätökseen, että Hämeenlinnan kaupunki on kohtuullisen saastunut, koska naavaa on kohtalaisen vähän, jopa luonnonsuojelualueilla. Päättelimme, että saastuneisuus on seurausta autojen ja tehtaitten mm. rikkipäästöistä, jotka sitten vaikuttavat naavan määrään ja pituuteen.

Tutkimuksemme hypoteesi osui oikeaan, vaikkakin ajattelimme, että naavaa olisi löytynyt hieman enemmän. Hämeenlinna on siis saastuneempi kuin oletimme.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Tulosten analysointia

Aineistoanalyysi ja tulokset 

Tutkimuksen tarkoitus oli tutkia ilmansaasteiden määrää kyseisellä alueella tutkimalla, miten paljon naavaa metsässä on ja miten pitkää se on. Naava on hyvä indikaattorilaji, koska se kasvaa hitaasti ja on ilmansaasteille altis, joten sen avulla saa jonkinlaista tietoa ilmansaasteiden määrästä. Etsimme naavaa kolmesta eri metsästä mahdollisimman samankaltaisista paikoista. Naavan määrää kuvaa TNI (Teemun Naava Indeksi)

Ensimmäinen tulos: 27.12.2015 Retula, Hattula

TNI: 0.44
Pisin naava: 16cm
Naavaa oli lähes joka toisessa tutkitussa puussa, ja pitkiäkin naavatupsuja löytyi, vaikkakin suurin osa niistä jäi n.2-3 senttisiksi. Tulokset osoittavat vähäiseen ilmansaasteiden määrään kyseisessä paikassa. Niiden pituus ilmaisee myös, että alueella ei ole ollut ilmansaasteita myöskään lähivuosina. Naavan määrä ei olisi tuon kaltainen, mikäli ilma olisi pahasti saastunut. Vähäinen ilmansaasteiden määrä on todennäköisesti seurausta alueen syrjäisestä sijainnista maaseudulla, jossa ilmansaasteita on vähemmän.


Toinen tulos: 14.1.2016 Nummi, Hämeenlinna

TNI: 0
Pisin naava: -
Naavan puutos voi tarkoittaa erinäisiä asioita. Ilma voi olla tutkitulla alueella erittäin saastunut. Tämä voi olla seurausta mm. lähellä kulkevista kohtuullisen vilkasliikenteisistä teistä, läheisestä lämpövoimalasta tai kaupunkialueen yleisestä saastuneisuudesta. Naavan puutokseen on kuitenkin otettava huomioon myös muut tekijät. Tutkitut puut olivat nuoria, koska metsä itsessään ei ole kovin vanha, mikä voi selittää naavan puuttumisen. Tai ehkä naava ei vain sattunut alueella olemaan. Tutkimme alueelta vain 50 puuta, jolloin saatoimme osua huonoon kohtaan. Lumi myös saattoi peittää mahdollisen naavan. Joka tapauksessa, naavan puuttumisesta ei voi vetää kovin pitkiä johtopäätöksiä, vaikkakin todennäköisintä on, että naavaa ei ole alueen saastuneisuuden vuoksi.


Kolmas tulos: 19.1.2016 Ahvenisto, Hämeenlinna

TNI: 0.16
Pisin naava: 4cm
Tulokseen voivat vaikuttaa samat tekijät kuin edelliseen tulokseen, joiden lisäksi oli vielä pimeää. Naavaa kuitenkin löytyi, mutta melko vähän eikä se ollut kovin pitkää. Tämä voi kertoa jonkinasteisesta ilmansaasteiden määrästä. Oletimme, että alueella olisi enemmän naavaa, koska se on luonnonsuojelualuetta, mutta pohdittuamme asiaa tulimme tulokseen, että alue on kuitenkin edelleen lähellä kaupunkialuetta, jolloin ilmansaasteet vaikuttavat myös sinne. Todennäköisintä onkin siis, että naavan vähäinen määrä johtuu kaupunki-ilman saastepitoisuudesta.


tiistai 19. tammikuuta 2016

Lisää tuloksia

Kävin Ahveniston metsässä eilen katsomassa löytyisikö sieltä naavaa. Naavaa löytyi, mutta yllättävän vähän odotuksiin nähden.

Naavan määrä: 8/50, TNI: 0.16
Naavan pituus: Pisin 4cm

Kuvat jäivät aika kehnoiksi, koska alkoi olla melko pimeää.



torstai 14. tammikuuta 2016

Seuraavat tulokset

Tulokset kerätty 14.1.2016 Nummelta, Hämeenlinnasta.

Kävimme katsomassa löytyykö pienestä metsästä läheltä kohtuullisen vilkkaita teitä naavaa. Tulokset olivat odotettavissa eli naavaa ei löytynyt. Muita jäkäliä metsästä kyllä löytyi, muttei naavaa.
Eli tulokset ovat:
Naavan määrä: 0/50. TNI: 0.00
Naavan pituus: -
"Ei naavaa, FeelsBadMan" -Miko 2016



maanantai 11. tammikuuta 2016

Aineisto ja menetelmät

Tutkimme ilmansaasteiden vaikutusta naavan määrään seuraavin tutkimuskeinoin:
  • Naavan määrä: Tutkiessamme naavan määrää menemme satunnaiseen paikkaan tutkittavaa metsää, mutta kuitenkin paikkaan, jossa todennäköisimmin olisi naavaa ja tutkimme naavan määrän 50:stä lähimmästä puusta. Kirjaamme ylös naavan määrän. Naavan määrää kuvaa TNI eli Teemun Naava Indeksi eli esimerkiksi jos 10;ssä puussa 50:stä on naavaa on TNI 0,2 eli 10/50.
  • Naavan pituus: Naavan ollessa herkkä ilmansaasteille ja koska sen kasvu on hidasta tutkimme myös naavan pituutta saadaksemme selville, kuinka kauan paikassa on ollut kohtuullisen saasteetonta. Mittaamme naavan pituuden ja merkitsemme ylös 50:stä puusta löytämämme pisimmän naavan.
Edellä mainituilla keinoilla saamme sekä tietää nykyisten saasteiden määrän kyseisessä metsässä suhteessa muihin tutkimiimme metsiin sekä kauanko ilma on alueella ollut suhteellisen saasteetonta. Tämä antaa hyvän yleiskuvan alueen saasteista, jonka vuoksi käytämme kyseisiä keinoja.

Ensimmäiset tulokset kerätty 27.12.2015 Retulasta Hattulasta:

Naavan määrä: 22/50 eli TNI on 0.44
Naavan pituus: Pisin 16 senttiä

tiistai 15. joulukuuta 2015